Näytetään tekstit, joissa on tunniste intervallitreeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste intervallitreeni. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Irvistelyä salilla

Eilen oli pitkästä aikaa siis treenipäivä! Intervallitreeni vatsalihastreenillä höystettynä. Teki tiukkaa. Hah. Vaihtui vatsalihasojelmakin tuossa, eli olin ihan pulassa vatsalihastreenin kans. Ihan älyttömän haastavia liikkeitä. Laitan varmaan taas jossain vaiheessa tänne vatsalihasohjelman, jos teitä se kiinnostaa. :) Juoksu oli aluksi ihan hirveää, mutta puolessa välissä tuntui taas ihan mahtavalta. Ankan kans vaan lojuttiin koko viime viikko ja oli niin laiskoja päiviä. Heti huomas, että kyllä siitä liikunnasta vaan saa virtaa! Alettiin siivoilemaan kämppää joskus yhdeksän aikoihin illalla.

Tässäpä teille yhdeksän syytä aloittaa juokseminen! :) Löysin siis mukavan artikkelin IS:n sivuilta ja innostuin lyhentelemään sitä tänne. Lähde tässä.
  1. Sydän nauttii, koska juoksun aikana kehon suurimmat lihakset työskentelevät mikä taas pakottaa sydänlihakset töihin.
  2. Verenkierto: verenpaine alenee, lihasten hiusverisuonisto lisääntyy ja ääreisverenkierto paranee.
  3. Keuhkojen kapasiteetti ja sitä kautta myös hapenotto paranee.
  4. Jalkojen lihakset paranee (jalka- ja pakaralihakset). Juostessa jalkoihin kohdistuu kominkertainen kehon paino.
  5. Aivojen toimintareservin ylläpito paranee ja juoksu myös lisää sitä.
  6. Luusto: liikunta yleensäkin ylläpitää luumassan määrää ja jopa lisää sitä. Juokseminen vaikuttaa positiivisesti myös jalkojen jänteisiin ja nivelsiteisiin.
  7. Lihasten kyky käyttää happea paranee.
  8. Aineenvaihdunta nopeutuu ja liikunta vähentää kehon rasvamäärää (etenkin keskivartalon ja sisäelinten alue).
  9. Hermosto: Juoksu vaikuttaa myönteisesti autonomisen hermoston toimintaan.
Tänään tehtiin lihastreeni koko vartalolle. Ah, ihanaa! Aivan uskomattomia muutoksia kyllä tullut kahden kuukauden treenin aikana.. Tarkistakaa vaikka tuolta "Tuloksia" -sivu. Ens kesänä tuun olemaan elämäni kunnossa! Tai no..taidan olla jo nyt, mutta vielä paremmassa kunnossa. Ihanaa. Tulis vaan se kesä jo. <3 Ku lähettiin Ankan kans salille, oltiin molemmat niinku ois maamme myyty. Ei YHTÄÄN kiinnostanut. Mutta siinä kävi kuitenki niin, ettei meillä oo KOSKAAN ollu niin hyvää treeniä ku tänään! :) Mulla on nyt enää vaan 8 toistoa liikkeissä, eli painot sen ku isonee vaan koko ajan. Ja jaksoin hienosti miesten punnerruksia ja Ankka sano että mulla näky käpälälihakset! :D Me tsempattiin ja autettiin toisia niin hienosti ja sitä kiljumisen ja karjumisen määrää....haha.

Nyt rentoutumaan loppuillaksi. :) Alla vielä netistä bongattu maailman pöhköin kuva, jälleen.. Tuo on niin kammottava. :D Pakkohan tuolle on nauraa..



tiistai 13. maaliskuuta 2012

Ankan monologia

Intervallitreeni takana. Tänään taas kiristin tahtia ja juu, kyllä teki tiukkaa! Intervallit nousi viiteen neljästä, minuutin pätkät pysyi siinä nelosessa. eli siis 5x2min. nopeasti, väleissä kahden minuutin hölkät. Sen jälkeen minuutin kipittelyt nopeasti, väleissä minuutin hölkät. Vauhti lisääntyi myös. Jee! Sen jälkeen Ankka tuliki mun kaveriksi ja vedettiin lihastreeni. Aivan hirvee treeni, oli niiiin raskasta. 

Ihana ku taas tuntuu käsissä niin paljon treeni. Tässä parin viikon aikana on ollu sellanen olo, että ois mukava saada käsiinki vähän enemmän lihasta. Oonki yrittäny tehdä kunnon treenit käsille ja heti huomaa, että enemmän on tullu panostettua käpäliin. Vielä mä saan itelleni kivat käsivarret. ;) Uskomatonta, että mulla tosiaan on kahdeksas viikko menossa. Kohta kaks kuukautta jo takana tätä rääkkiä! Reippaasti jo voiton puolella, tai no reippaasti ja reippaasti.. Mut kuitenki enää reilut neljä viikkoa enää edessä!
Tsemppikuvaa. ;) Lähde
Musta on niin loistavaa, että Ankka on ollu niin mukana tässä jutussa. Ei oo yhtäkään  treeniä jättäny väliin, eikä yhtäkään liikettä..vaikka vähän on kinaa ollu. ;) Tuossa se raukka nyt niiiin kankean näkösenä venyttelee. Muistan kyllä varsin hyvin sen ku itelläki oli toinen viikko menossa ja lihakset oli enemmän ku jumissa. En voi olla nauramatta sille. :D Samalla se ite ensin villitsee Nuppua ja naureskelee ku sitä on niin mukava villityttää. Alla kopio Ankan monologista...

Nuppu Annukka ei oikeesti nyt jaksa leikkiä. Nuppu Annukalla on kipuja. Nuppu mene pois. Nuppu, Annukalla on kipuja. Nuppu älä oikeesti älä nuole. Joo se on kuule se kipiä jalaka. Mee kattoo missä Stella on. Ja toinen vaan nauraa, kuuntele nyt tuota mamias. Aiiiih. Ei kettu tästä ei tuu mittään, mieluummin alan kärsityttää ku ei kärsityttää..kerran vetäsen jalat ylös. Sun pitää lähettää tulla facebookkiin.. Nyt minä lähen suihkuun. Ei oikeesti, en mää enään kykene sanomaan mitään.

Tähän päättynee tämän illan kirjoitus, nyt kannattaa mennä nukkumaan. :)

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Superpäivä :)

Huihui, enpä ois uskonu kaks kuukautta sitte, että tämä tyttö innostuu treenaamaan kahteen otteeseen päivän aikana. :) Kävin siis koulun jälkeen koirien ulkoilutuksen perään crosstrainerilla leikkimässä. Intervallitreeni. Taas oli mukava huomata pientä edistymistä! Jaksoi juosta treenin nopeampaa ku viime viikolla. Hihii. Mä oon nyt niin innostunu tuosta laukkaamisesta, että tekis mieli oikeesti yrittää maratonia syksyllä..hmm. Saas nähdä. Kattoo miten tää nyt tästä etenee ja pääsis nyt vaan tuonne ulos treenaileen. Tuolla vaan saa olla ihan hirveen varovainen, on niin järkyttävän liukasta! Nuppu painaa kolme kiloa ja seki saa vedettyä mut alas tuota kämpän vieressä olevaa mäkeä pitkin..

Kävin sitte Ankan kans kaupassa ja voi jestamandeera sitä ruuan määrää!! Ja rahan menoa..kyllä siinä tarttu mulle mukaan vyö juoksuun vesipulloa ja kännykkää varten. Niin ja salille ostin fitness hanskat. :)  Ne mä myös kokeilin tänään salilla, hyvät oli! Eli onneksi ostin. Nyt varsinki ku on alkanu tangon kans reuhaamaan, niin kaipailee tuollasia. Suosittelen siis tankoilijoille ja mikäs ettei myös puntteilijoille. Heti tuli parempi treeni käsille. ;) Siistiä ku käsivarsissa taas tuntuu, että kyllä on rautaa nostettu, hah. :D
Lähde

Ja hah...mun venäjän tunti. Mä olin sentään tietoinen siitä suullisesta näytöstä, mutta välikokeesta en. Vähän oli sellanen olo et hups, ku tajusin et meillä tosissaan on välitentti. Tai kaverin kans me siinä oltii vähä pihalla. Päädyin kyllä siihen tulokseen, että onneksi en edes tienny siitä. Se oli aika helppo (en nyt mitään täydellistä arvosanaa oo saamassa kuitenkaan) ja oisin vaan turhaan stressannu siitä jos oisin tienny. Vois kuitenki tunneilla olla jatkossa vähän tarkkaavaisempi.. :D Nyt kello alkaa olla niin paljon, että pitää mönkiä kahden koiran ja Ankan kans nukkumaan. Ankan..hah. Tuosta nyt tulee se mielikuva niinku mulla oikeesti ois joku lintuki täällä, mutta ihan ihminen Ankka on.. :D

tiistai 28. helmikuuta 2012

Mums mums...

...ja ei muutaku tonnikalasalaattia nassuun. 

Treeniä
Tulin just juoksemasta, intervalliharjoittelu takana siis. Oon ihan innossaan, kun pääsin tänään treenailemaan. Joku teistä ilmeisesti piti peukkuja, koska aamulla olo oli hyvä. Niimpä tein kotosalla vatsalihastreenin ja lähdin sen jälkeen salille crosstraineria (vai itseäni?) rääkkäämään. Nyt on taas yleiskuntoa paranneltu ja sydänki kiittää. :) Aikaa meni noin 40 minuuttia ja kilometrejä kertyi vähän yli kahdeksan. Nyt taas vaikeutui treeni: 
- 4x2min. intervallit ja välissä 2min. kevyt juoksu 
- lisäksi neljä minuutin intervallia ja väleissä minuutin kevyt juoksu. 

Treenin päätteeksi juoksentelin vielä reippaat kymmenen minuuttia kevyesti edistääkseni palautumista. Niin ja alkuun tietenki lämmittely.

Kamera mulle nyt heti 
Läh
Mulla on hirvee hinku saada kamera. Mulla on kamerana vaan mun kännykän kamera, mikä on tosiaanki huono. Tykkäisin ottaa tänne blogiin kuvia, mutta kun ei tuon nykyisen kans jaksa värkätä. Vanha kamera on jo parhaat päivänsä nähny, eikä sillä enää voi ottaa kuvan kuvaa. :( Oon jostain syystä kytänny jo pitkän aikaa tuota kameraa ja nyt mun ois pakko saada se just tällä sekunnilla. Ehkä mä sit palkinnoksi mun kuntokuurista ostan tuollasen joskus myöhemmin.. :) 

Juoksuajuoksuajuoksua
Jehna, oon saanu taas yhden tyypin innostumaan juoksusta. Onhan se toki jo aiemmin juoksennellu, mutta mainostin sille mun juoksuohjelmaa. Ja tarina päättyy siis niin, että tämä hlö aikoo alkaa ravaamaan ohjelman mukaan ja saattaapi juosta puolimaratonin. :) Mähän siis saatan juosta puolikkaan jo nyt keväällä, koska näyttää siltä et se ois hyvinki mahdollista! Eli HCR alias Helsinki City Run kutsuu keväällä. Eräs bloggailija sai minut innostumaan asiasta ja hänen kanssaan lähden sinne ravaamaan. Ainoa asia mikä tässä mietityttää on se, että mites nyt se kun houkuttelin sen toisen tuttavan juoksemaan mun kans syksyllä puolikkaan. Mutta, järjetöntä ois lähtee sen takia lykkäämään syksylle puolikasta, jos tuntuu siltä että menis hyvin jo keväällä. Joka tapauksessa aion siis syksyllä ravata joko puolimaratonin uudestaan tai ehkäpä jopa kokonaisen?! Kokonainen on vähän etäinen ajatus, mutta katsotaan.. Eli syksyn suunnitelmia en kuitenkaan oo perumassa. Oon just tällanen, et mietin tollasia tyhmiä juttuja.. 

Kuntoplussan hehkutusta 
Tänään tuli koeajettua Kunto Plussalta tilaajalahjana saadut urheilurintsikat. HYVÄT! Mä katoin niitä ihan kauhussaan, et ei voi olla totta eihän nuita kukaan saa tungettua päälle..mutta, kangas oliki ihanan joustavaa eikä hieränyt eikä painanut yhtään mistään. Ihan loistavat ja puoli-ilmaseksi! :) Mun nykyisen sykemittarinki oon saanut joskus jonain lahjana ja sekin on palvellu mua erinomaisesti.

Te kaikki, jotka ootte kiinnostuneita edes vähän kuntoilusta ja terveydestä, harkitkaa Kunto Plussan tilaamista. :) Mulle ko. lehti on tullut vuosien ajan, välillä kylläkin on ollut tauolla. Mun mielestä siinä on hirveen monipuolisesti eri asioita ja jutut pysyy mielenkiintoisina. Tietenki mukavinta on se, että lehdissä on ihan loistavia treeniohjelmia ja erilaisia vinkkejä. Ja sekin on vielä plussaa, että tilauksen saa katkaistua netistä helposti vaikka heti ensimmäisen lehden saapumisen jälkeen jos ei lehdestä tykkääkkään. 
 

Terveellistä ruokaa vs. karkkia? 
Viime viikolla en niin tiukasti merkkannu Kiloklubiin syömisiä, mutta nyt tämän viikon kunniaksi ryhdistäydyin. Nyt onkin tän päivän pallerot vihreinä.. :) Hihii! Mutta tää makeanhimo mua ei todellakaan naurata. Mitä ihmettä mä teen? KOKO AJAN tekee mieli vaan suklaata ja karkkia. Oon ihan pulassa tän ongelmani kanssa. Auttakaa. Miksei voi olla olemassa jotain terveyskarkkeja.. Joo onhan niitä kyllä niitä..mitäs ne nyt onkaan..no just niitä, joissa ei oo sokeria. Mutta ois vielä terveellisempiä ja yhtä hyviä ku ”normaalit” karkit! :D Nyt pitäisi lähteä ostamaan kaupasta banaania..saa nähdä lähteekö hyllyltä mukaan banaania, karkkia vai molempia.
Lähde


Ps. Miks mun koiralla on niin ruma ääni? Se on tyttökoira ja sen ulina muistuttaa lähinnä sonnin mylvintää.. 


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

tiistai 21. helmikuuta 2012

Intervallitreeniä

Tänään oli vuorossa intervalliharjoitus ja sekin tällä viikolla vähän "vaikeni". Nyt juoksin 4x2min. melkeen täysillä, väleissä neljän minuutin tauot. Lisäksi 2x1min. melkeen täysillä ja minuutin tauot. Alkuun tietenkin kymmenen minuutin lämmittely ja loppuun kans hyyyvin rauhallista juoksua viis minuuttia. Tauot juoksin sellaista noin 12-13km/h vauhtia ja nopeammat pätkät oli siinä 17km/h paikkeilla. Otti ihan tosissaan kunnon päälle, mutta mukavaa oli! Nautin. :)

Hassua, kuin nopeaa juoksukunto paranee. Aluksi mun rauhallinen juoksu oli sitä kahdeksan kilsan tuntivauhtia, nyt väkisinkin juoksee nopeampaa ja syke pysyy kurissa. Tuota crosstrainerilla harjoittelua ei kyllä täysin voi verrata juoksuun, mutta kuitenkin.

Meinaa taas olla koulutehtävien kans taistoa irvistyksen kera..en taaskaan siis kerkeä kirjoittelemaan enempää. :( Kyllä sitä sitten taas muutaman päivän päästä joutaa paremmin kirjoittelemaan! Tossa kuvassa on muuten yks mun lempparipempparipaita. :) Hih. On muuten taas tosi epäselvä kuva. Tuo on aika arkinen paita, mutta jostain syystä oon niin ihastunu tuohon poroon, peuraan tai mihin lie. Äitin antama paita.. <3

tiistai 31. tammikuuta 2012

Kalorit paloi taas niin että kohisi :)

On taas voittajafiilis. Mä olin menossa jo päiväunille neljän aikoihin kun väsytti ihan järjettömän paljon. Pakotin itseni ulos, vaikka olin varma että jäädyn ja mun henki salpaantuu ku kurkistan edes ulos. Niinpä tämä tyttö kuitenkin lähti taapertamaan jälleen kerran 10kg vaatevuori niskassa ulos. Ajattelin ensin, että käyn Stellan kanssa lenkin ennen intervalliharjoitusta. Stellalla kuitenkin näytti olevan virtaa niin paljon, että ajattelin testata josko seki jaksais treenailla. Stella ei nimittäin hirveästi vieläkään jaksa juosta, kun sillä on se yks jalka vielä aika heikko. Mutta ei sitä tänään kyllä hidastanu mikään, se oli ihan innoissaan! :) Oli itekki jotenki helpompi juosta ne kahden minuutin pätkät täysillä, kun oli kaveri ja vielä sellanen, joka naureskeli melkeen ääneen samalla..hekoheko. Lämmiteltiin hölkällä, sitten oli ne neljä kahden minuutin nopeaa pätkää ja niiden väleissä kahden minuutin hölkät. Lopuksi vielä rauhallista juoksua. Oli muuten tosi mukata huomata, että eipä tuntunut niin pahalta treeni nyt ku viime viikolla. :) Löytypä muuten ihana kuva taas googlesta..

Tasapainona helpomman oloiselle intervallitreenille oli salitreeni. Siellä pikku huoneessa oli neljä muutakin tyyppiä, mutta päätin etten välitä niistä! Hih. Mulla oli vähän painavemmat (se on painavemmat, antakaa mun kirjoittaa omalla tyylillä eli väärin!!) painot ku viime viikolla, niin sai heti enemmän treenistä irti. Varsinki käsivarsissa tuntuu.

Hyi, mulla on torstaina aika hammaslääkärille. Lähti joskus kesällä paikka irti, ja nyt siihen laitetaan sit uus paikka. Auttakaa! Oon ihan paniikissa. Tekee pahaa ja oksettaa, en voi edes syödä ku mietin sitä koko ajan! Iik. Se hoitaja saa kyllä pitää mua kädestä kiinni. :D Kaipaan vinkkejä siihen, miten saan nukutta ke-to välisen yön. Tein muka tosi hienon ja täyttävän tonnikalasalaatin syömiseksi treenin jälkeen, mutta enhän mä siitä pystynyt nauttimaan ku näin vaan sieluni silmin jo pelottavan hammaslääkärin joka kiduttaa mua.. Siitä oon varma, että maitorahka menee taas hyvillä mielin alas, hah. Onko ihan pakko aina höpöttää maitorahkasta..vissiinki.

Ja tähän loppuun vielä vinkki näin talven kunniaksi (kuivuneiden ja rohtuneiden huulten kunniaksi..): öljy + sokeri = ei enää rohtuneet huulet
Eli vähän sokeria ja öljyä (ruoka-, oliivi- ja avokadoöljy ainakin käy) sekaisin ja sillä vaan kuorimaan huulet. Pakko testata! :) Yks mun suosikki kotikonsteista.

Huomenna EN käy aamulenkillä, koska joutuisin heräämään jo viideltä.. Mutta päivällä sitten pitkä lenkki koiran kans ja mahalle kyytiä. Nyt koulutehtävien kimppuun.. Huomiseen! :)