Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntokuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntokuuri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Vatsalihasohjelma viikoille 5-8

Lähde - Google
Lihastreeni ohi. Päivällä kävin tekemässä salilla intervallitreenin, tuntuu oudolta että se nyt oli sitten tämän ohjelman viimeinen harjoitus. Järjetöntä! Ja kuin mahtava olo ku se on vaan niin paljon helpompaa tuo juokseminen nykyään. Ajatella, että aluksi intervallitreeni meni niin, että intervalleja oli neljä kipaletta (2 min. melkeen täysillä), väleissä 2 min. tauot. Muistan sen, kuin kammottavia ne ekat juoksutreenit oli. :D Nyt viimesellä viikolla intervalleja oli ensin viis kahden minuutin pätkää väleissä 2min. tauot ja sen lisäksi vielä kuusi minuutin nopeaa pätkää (niiden väleissä 1 minuutin "tauko" eli hölkkä). Hih! Nelkytminuuttia meni lämmittelyn ja jäähdyttelyn kans, nyt taas kymmenen kilsaa crosstrainerilla juoksemista takana. Saas nähdä, millon ollaan tuossa kunnossa..viittaan tuohon vieressä olevaan kuvaan.
 
Nyt tulin just Ankan kans sitte jälleen salilta. Nyt tehtiin ihan tarkoituksella niin, että tehtiin liikkeet vuorotellen. Tämä siis siksi, että päätettiin vetää tän viikon treenit ihan täysillä. Se on helpomaa, kun toinen kannustaa ja tsemppaa vieressä sekä viimeisten toistojen kohdalla ehkä hieman auttaa. :) Aikaakaan ei juurikaan menee enempää kun tekee liikkeet niin, että sillä välin kun toinen pitää sarjojen välisen tauon, toinen tekee oman osuutensa. Tein vielä vatsalihaksetki siinä ja oli ihan uskomatonta rääkkiä! Aaaaaivan kauhia, huhhuh. Varmaan huomenna ihan mukavasti lihakset jumissa.

No niin, nyt siis julkaisen täällä viikkojen 5-8 vatsalihastreeniohjelman. Aiempien viikkojen ohjelma löytyy täältä kuvineen. Perussääntö sama kuin aiempina viikkoina. Treeni tehdään 3-4 kertaa viikossa ja sarjoja 2-3. Hengähdystauko välissä 60 sekuntia.

1. Lankku pallolla
Sekunteja laskemaan! Viikoilla 5-6 tässä asennossa pitäisi pysyä 20-30 sekuntia ja pitää toistojen välillä minuutin tauko. Erittäin tärkeää jälleen kerran on muistaa jännittää vatsalihaksia koko ajan ja pitää selkä suorana. Liike vaikuttaa myös hartioiden seutuun. 7-8 viikoilla asennossa on pysyttävä 40-60 sekuntia.

2. Vuoronostot ristiin
Tämä liike on tuttu jo aiempien viikkojen ohjelmasta. Erona se, että appelsiineja ei enää tarvitse laskeskella vaan kurottaa vasemmalla kädellä oikeaan jalkaan ja toisinpäin. Vaikuttaa mukavasti myös selkään. Näissä ensimmäiset kaksi viikkoa tehdään 10-16 toistoa, toiset kaksi viikkoa 16-24 toistoa.

3. Alavartalon kierto
Tämä liike näyttää helpolta, mutta sitä se ei kyllä ole. Hah. Toistoja ensin 10-16 molemmille puolille, sitten 16-24.

4. Varpaiden kasto kiertäen
Hienoa, kirjoitin ensin: "Varpaiden kierto kastaen"....just. :D Mutta siis, tämä myös lähes sama kuin ensimmäisen ohjelman neljäs vatsalihasliike. Mukaan vain yläkroppa. Toistoja 10-16 ja 16-24.

5. Rullaus alas
 Tämä liike useimmille lienee tuttu. Tärkeää muistaa, että kun rullaa alaspäin, niin ei siellä alhaalla pidä mitään lepotaukoa vaan on koko ajan aktiivinen. :) Lihakset jännityksessä koko ajan ja työ puhtaasti vatsalihaksilla! Tässä myös ekat kaks viikkoa tehdään 10-16, kahdella toisella viikolla 16-24.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Pari kuvaa

Nyt on sitte viimenen viikko tätä virallista 12 viikon kuntokuuria menossa! Hui että, kyllä se on vaan menny nopiasti. :) Laittas nyt sitten viikonloppuna otettuja paljastelukuvia tänne sen kunniaksi pari.. Vähän yläkroppakuvaa. Tuo ensimmäinen kuva on mulle hyvinki tärkeä siksi, koska mun selässä alkaa vahingossa tapahtumaan muutosta! En oo erityisesti selkää treenannu, vaikka sitähän pitäis kyllä reenata.. Oon ylipäätään vähän yrittäny tuota yläkroppaa nyt tehä enemmän, tai siis panostaa vähän enemmän rääkkäämällä enemmän ittiä lisäämällä painoja. :D Olipa harvinaisen tyhmä lause..

Tänään oli vatsalihasten rääkkäys vuorossa. Meinas kyllä puuttua puhti siitä touhusta, mutta tuli kuitenki tehtyä. Huomenna sitte intervallitreeni ja kokokroppatreeni, ai että. Kyllä kelpaa tepastella kesällä kesätamineissa. ;) Voisin tekasta tässä joku päivä sellasen kuvasarjan treeniviikoista 5-12. En oo niitä tänne vielä laittanu nimittäin nääs. Vai mitäkätä mieltä sitä ollaan? :)

Mulle on muodostumassa ongelma, hehe. Nimittäin, oon alkanu myymään Oriflamen kosmetiikka ja arvatkaa vaan tekeekö mun mieli rohmuta itelle vaan kaikkea ihanaa krääsää sieltä. Tai no ei ne nyt krääsää oo, mutta sellasta mitä en nyt välttämättä tähän hätiin tarvis. Hyvä minä! HYVÄ HYVÄ! Vielä hyvempi minä (okei parempi), ku en oo tehny venäjän palautustehtävää..huomenna pitäis palauttaa ku on tunti. Ehkä alan siis sitä tekemään. Ai niin, se toinen kuva josta höpötin tuossa alussa meinas ihan unohtua. Mukavassa kunnossa tuo toinen käsi..meinaan nuita mustelmia.
Ps. Oon paniikissa. HCR LÄHESTYY UHKAAVASTI! :)



maanantai 26. maaliskuuta 2012

Mittoja taas! :)

Heipparallaa kaikki ihanat lukijaiseni. :D Pahoittelut, että on ollut näin pitkä tauko, mutta olen antanut itseni sairastella rauhassa. Tänään on taas aika aloittaa kaikki puhdaalta pöydältä kuntoilun suhteen. Ja ensiksi päätin päivittää blogiani sen verran, että lisäsin uuden sivun "Tuloksia", josta näkee mittojen karisemisen. Wow, että olen ylpeä!!

Mikä hassuinta, että nyt kun olen pitänyt vapaata viikon, senttejä on lähtenyt melkein eniten koko kuurin aikana ja paino pudonnut viikon aikana huikeasti. Mikä ei mielestäni nyt mitenkään erityisen hyvä juttu ole, koska kun kova treeni taas alkaa niin varmasti paino hieman taas nousee. Mutta näillä mennään! :) 

Laittakaa ihmeessä juttutoiveita!

Ai niin, sain Heidiltä haasteen ja pitää nyt sitten vastata siihen:

"Kerro kymmenen asiaa, joista pidät ja haasta sitten viisi bloggaajaa tekemään saman."

Lähde
  1. Perhe ja ystävät
  2. Omat koiraseni
  3. Karkki <3
  4. Kuntoilu
  5. Musiikki
  6. Vaatteet ja kauneus
  7. Kesä
  8. Aurinko
  9. Sohvalla makaaminen
  10. Kaikenlaiset elämän haasteet, ei nyt ihan kaikki kuitenkaan..
Haastetaan:

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Treeniä, rattikelkkailua ja mittoja

Vatsalihastreeniii!! :)
...on takana. Njeehhehhee ja enkun sanakoe edessä. :( Musta tuntuu, että se tulee menemään vähän miten sattuu. Mutta vatsalihakset meni hyvin. Siistiä ku nyt menee taas niin hyvin nuo vatsalihakset. Nyt on taas viimenen viikko menossa tätä vatsalihasohjelmaa, huomaa kyllä että on jo kohta aika vaihtaaki ohjelmaa ku alkaa helpottaa. :)
Koulutiellä taivaltamista
Tänään oli koulussa melkeen jopa mukavaa. Tykkään hirveesti psykologiasta, jota mun myyntijohtamisen kurssi vähän sisältää. Suomalaiset kun ei hirveesti vieraille mee jutteleen, enkä kyllä tiedä meneekö loppujen lopuksi sen paremmin ulkomaalaisetkaan..kuitenki. Siitä oli puhetta koulussa ja opettaja kerto, että sen oli ennen ollu hirveen vaikea mennä juttelemaan vieraille ihmisille. Oli pelottanu, miten tää vieras suhtautuu. Mitä jos se ei vaikka puhuiskaan? Sit se oli miettiny, että mikä olis pahinta mitä vois tapahtua, jos se menee jutteleen. No se, että se vieras ei puhuis. Sit se oli hoksannu, että loppujen lopuksi ei oo mitään syytä olla menemättä juttelemaan. Jos et mee puhumaan, se ei puhu sulle. Jos meet puhumaan ja jos pahin käy toteen, se ei puhu sulle. Eli siinä ei menetä varmasti yhtään mitään, jos ottaa riskin. Mun mielestä aika hyvä "oivallus". :)

Rattikelkkailu
Oon vähän varmaan tyhmä. Tässä mun (tai no mun ja Ankan ;)) kämpän vieressä on iiiisot kalliot ja oon kyylänny siellä yhtä rattikelkkaa koko talven. Se on aina niin hylätyn näkönen ja oon miettiny et sitä ois mukava testata. Tänään menin koirien kans tuonne kalliolle ja annoin niitten juoksennella niiden vapaana. Sitte bongasin taas sen rattikelkan. Mun oli ihan pakko kokeilla sitä ja mulla oli niin hauskaa. Olin ihan innossaan ku kerranki olin koiria nopeempi ja se mäki oli niin pitkä! Ryttyytin monta kertaa sen mäen ja nauroin ääneen siellä..toivottavasti kukaan ei nähny. Iso akka sielä rattikelkan kans ihan onnessaan, eikä ees kunnolla mahu laskemaan.. Sitte ku laskin sillä välillä vielä niin, että mun jalat sojotti suoraan eteen. Jarrut ei nääs toiminu kunnolla ja se vauhti meni välillä vähän liianki hurjaksi. :D
Mitat
Otin viime viikolla taas mitat ja ajattelin nyt tänne laittaa teillekin infon muutoksista. :) Tulokset on siis saatu aikaan seitsemässä viikossa. Vyötärö on siksi merkattu hassusti ainakin tyyliin, koska en oo ihan varma mittasinko sillon eka kerralla oikeen. Mulla on muistikuva, että mittasin. Sen muistikuvan mukaan senttejä ois pitäny lähtä 15, mutta varalta nyt laitan vähemmän..
Vyötärö: ainakin -13cm
Napsukka eli napa: -9,5 cm
Reisi: -3,5 cm
Ahteri on pienentyny parin viikon aikana 3 cm, sitä en tajunnu aikaisemmin mitata..enkä habaa. Kiloja on lähteny vähintään tasan kolme. Jee! :)


tiistai 13. maaliskuuta 2012

Ankan monologia

Intervallitreeni takana. Tänään taas kiristin tahtia ja juu, kyllä teki tiukkaa! Intervallit nousi viiteen neljästä, minuutin pätkät pysyi siinä nelosessa. eli siis 5x2min. nopeasti, väleissä kahden minuutin hölkät. Sen jälkeen minuutin kipittelyt nopeasti, väleissä minuutin hölkät. Vauhti lisääntyi myös. Jee! Sen jälkeen Ankka tuliki mun kaveriksi ja vedettiin lihastreeni. Aivan hirvee treeni, oli niiiin raskasta. 

Ihana ku taas tuntuu käsissä niin paljon treeni. Tässä parin viikon aikana on ollu sellanen olo, että ois mukava saada käsiinki vähän enemmän lihasta. Oonki yrittäny tehdä kunnon treenit käsille ja heti huomaa, että enemmän on tullu panostettua käpäliin. Vielä mä saan itelleni kivat käsivarret. ;) Uskomatonta, että mulla tosiaan on kahdeksas viikko menossa. Kohta kaks kuukautta jo takana tätä rääkkiä! Reippaasti jo voiton puolella, tai no reippaasti ja reippaasti.. Mut kuitenki enää reilut neljä viikkoa enää edessä!
Tsemppikuvaa. ;) Lähde
Musta on niin loistavaa, että Ankka on ollu niin mukana tässä jutussa. Ei oo yhtäkään  treeniä jättäny väliin, eikä yhtäkään liikettä..vaikka vähän on kinaa ollu. ;) Tuossa se raukka nyt niiiin kankean näkösenä venyttelee. Muistan kyllä varsin hyvin sen ku itelläki oli toinen viikko menossa ja lihakset oli enemmän ku jumissa. En voi olla nauramatta sille. :D Samalla se ite ensin villitsee Nuppua ja naureskelee ku sitä on niin mukava villityttää. Alla kopio Ankan monologista...

Nuppu Annukka ei oikeesti nyt jaksa leikkiä. Nuppu Annukalla on kipuja. Nuppu mene pois. Nuppu, Annukalla on kipuja. Nuppu älä oikeesti älä nuole. Joo se on kuule se kipiä jalaka. Mee kattoo missä Stella on. Ja toinen vaan nauraa, kuuntele nyt tuota mamias. Aiiiih. Ei kettu tästä ei tuu mittään, mieluummin alan kärsityttää ku ei kärsityttää..kerran vetäsen jalat ylös. Sun pitää lähettää tulla facebookkiin.. Nyt minä lähen suihkuun. Ei oikeesti, en mää enään kykene sanomaan mitään.

Tähän päättynee tämän illan kirjoitus, nyt kannattaa mennä nukkumaan. :)

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Eka videopostaus

Päätin sitte tehdä videopostauksen..ja oikeesti, tuntuu että oma ääni on niin tyhmän kuulonen tossa ja et mun pää näyttää niin tyhmältä, että en vaan voinu kattoo ite tuota videota kokonaan. Kerrankaan en kaipaa kommentteja tänne blogiin.. ;) :D Laatu on luonnollisestikin huono, koneella kuvattu pätkä. Kuva ja ääni menee eri aikaan. :D


tiistai 28. helmikuuta 2012

Mums mums...

...ja ei muutaku tonnikalasalaattia nassuun. 

Treeniä
Tulin just juoksemasta, intervalliharjoittelu takana siis. Oon ihan innossaan, kun pääsin tänään treenailemaan. Joku teistä ilmeisesti piti peukkuja, koska aamulla olo oli hyvä. Niimpä tein kotosalla vatsalihastreenin ja lähdin sen jälkeen salille crosstraineria (vai itseäni?) rääkkäämään. Nyt on taas yleiskuntoa paranneltu ja sydänki kiittää. :) Aikaa meni noin 40 minuuttia ja kilometrejä kertyi vähän yli kahdeksan. Nyt taas vaikeutui treeni: 
- 4x2min. intervallit ja välissä 2min. kevyt juoksu 
- lisäksi neljä minuutin intervallia ja väleissä minuutin kevyt juoksu. 

Treenin päätteeksi juoksentelin vielä reippaat kymmenen minuuttia kevyesti edistääkseni palautumista. Niin ja alkuun tietenki lämmittely.

Kamera mulle nyt heti 
Läh
Mulla on hirvee hinku saada kamera. Mulla on kamerana vaan mun kännykän kamera, mikä on tosiaanki huono. Tykkäisin ottaa tänne blogiin kuvia, mutta kun ei tuon nykyisen kans jaksa värkätä. Vanha kamera on jo parhaat päivänsä nähny, eikä sillä enää voi ottaa kuvan kuvaa. :( Oon jostain syystä kytänny jo pitkän aikaa tuota kameraa ja nyt mun ois pakko saada se just tällä sekunnilla. Ehkä mä sit palkinnoksi mun kuntokuurista ostan tuollasen joskus myöhemmin.. :) 

Juoksuajuoksuajuoksua
Jehna, oon saanu taas yhden tyypin innostumaan juoksusta. Onhan se toki jo aiemmin juoksennellu, mutta mainostin sille mun juoksuohjelmaa. Ja tarina päättyy siis niin, että tämä hlö aikoo alkaa ravaamaan ohjelman mukaan ja saattaapi juosta puolimaratonin. :) Mähän siis saatan juosta puolikkaan jo nyt keväällä, koska näyttää siltä et se ois hyvinki mahdollista! Eli HCR alias Helsinki City Run kutsuu keväällä. Eräs bloggailija sai minut innostumaan asiasta ja hänen kanssaan lähden sinne ravaamaan. Ainoa asia mikä tässä mietityttää on se, että mites nyt se kun houkuttelin sen toisen tuttavan juoksemaan mun kans syksyllä puolikkaan. Mutta, järjetöntä ois lähtee sen takia lykkäämään syksylle puolikasta, jos tuntuu siltä että menis hyvin jo keväällä. Joka tapauksessa aion siis syksyllä ravata joko puolimaratonin uudestaan tai ehkäpä jopa kokonaisen?! Kokonainen on vähän etäinen ajatus, mutta katsotaan.. Eli syksyn suunnitelmia en kuitenkaan oo perumassa. Oon just tällanen, et mietin tollasia tyhmiä juttuja.. 

Kuntoplussan hehkutusta 
Tänään tuli koeajettua Kunto Plussalta tilaajalahjana saadut urheilurintsikat. HYVÄT! Mä katoin niitä ihan kauhussaan, et ei voi olla totta eihän nuita kukaan saa tungettua päälle..mutta, kangas oliki ihanan joustavaa eikä hieränyt eikä painanut yhtään mistään. Ihan loistavat ja puoli-ilmaseksi! :) Mun nykyisen sykemittarinki oon saanut joskus jonain lahjana ja sekin on palvellu mua erinomaisesti.

Te kaikki, jotka ootte kiinnostuneita edes vähän kuntoilusta ja terveydestä, harkitkaa Kunto Plussan tilaamista. :) Mulle ko. lehti on tullut vuosien ajan, välillä kylläkin on ollut tauolla. Mun mielestä siinä on hirveen monipuolisesti eri asioita ja jutut pysyy mielenkiintoisina. Tietenki mukavinta on se, että lehdissä on ihan loistavia treeniohjelmia ja erilaisia vinkkejä. Ja sekin on vielä plussaa, että tilauksen saa katkaistua netistä helposti vaikka heti ensimmäisen lehden saapumisen jälkeen jos ei lehdestä tykkääkkään. 
 

Terveellistä ruokaa vs. karkkia? 
Viime viikolla en niin tiukasti merkkannu Kiloklubiin syömisiä, mutta nyt tämän viikon kunniaksi ryhdistäydyin. Nyt onkin tän päivän pallerot vihreinä.. :) Hihii! Mutta tää makeanhimo mua ei todellakaan naurata. Mitä ihmettä mä teen? KOKO AJAN tekee mieli vaan suklaata ja karkkia. Oon ihan pulassa tän ongelmani kanssa. Auttakaa. Miksei voi olla olemassa jotain terveyskarkkeja.. Joo onhan niitä kyllä niitä..mitäs ne nyt onkaan..no just niitä, joissa ei oo sokeria. Mutta ois vielä terveellisempiä ja yhtä hyviä ku ”normaalit” karkit! :D Nyt pitäisi lähteä ostamaan kaupasta banaania..saa nähdä lähteekö hyllyltä mukaan banaania, karkkia vai molempia.
Lähde


Ps. Miks mun koiralla on niin ruma ääni? Se on tyttökoira ja sen ulina muistuttaa lähinnä sonnin mylvintää.. 


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Superporkkana..ja esiin tullut vyötärö

Pään kokonen paprika, viiden kilon porkkana..mitäs sitte? Niin, siis syön tässä ihan jäätävän kokosta porkkanaa! Tuleepahan saatua yli 6 grammaa kuitua tästä yhdestä, tosi pienestä porkkanasta. Miks tuo kuva ei suostu latautuu tänne oikeen päin? No ei väkisin, jääköön nuin.. :) Oon syöny tosta porkkanasta nyt puolet ja leuat meinaa vähä jumittaa mut ei se mitään, rouskutetaan toinenkin puoli!

Mä sairastelen, taas tai no edelleen. Harmittaa ihan
J-Ä-R-K-Y-T-T-Ä-V-Ä-N paljon. Koulun ja kuntokuurin takia.. Kuumetta on tänään taas ollut ja vähän on sellanen olo, ettei huomenna oo asiaa kouluun. Eikä salille.. Nyyh. Noh, kunhan tervehdyn tässä kunnolla niin jo taas lähtee tiukempaaki tiukemmat treenit käyntiin! Oon tässä sairastellessa kuitenkin pitänyt huolen terveellisestä ruuasta..oon mussuttanu tänään taas pallot vihreiksi Kiloklubissa. :)

Sairastelupäivät on siitä hyviä, että tulee pidettyä paremmin yhteyttä tuonne kauemmas. Soitin isälle maratonpuhelun tänään ja oli ihana jutustella. Tuli ihan hirveä ikävä Raaheen! Ja kerranki ku oisin herkistelly, niin en päässy herkistelemään. Isä sano että on mahtavan näkönen kuutamo ja päätin sitte samalla ku käytin koirat vessassa, kurkistella sitä kuutamoa. Sitä samaa kuutamoa mitä se iskä siellä kuudensadan kilsan päässä kattelee. Mutta ei, mä en löytäny sitä!!! :( Oli niin pilvistä, ettei sitä näkyny mistään raosta vaikka kalliolta tähyilin. Mä en koskaan oikeen oo ymmärtänyt herkistelyä auringosta, kuutamosta jne.. Ei sillä oo mulle ollu mitään merkitystä kuka sitä kattelee, hehe. Mut nyt mä ehkä tajuan vähän paremmin.. Raaheen ku kerran on ikävä, niin viekää joku mut sinne! Heti jos joku tietää et johonki kyytiin mahtuis kaks koiraa ja omistaja täältä Raaheen, niin mulle ilmoitusta.

Vooi..vauveli kömpi just syliin nukkumaan. Niin vauva! Helpottaa mun ikävää.. :) On se jännä, ku ihan eri tavalla nykyään arvostaa perhettä ja kotia, hyvä niin. <3 On muuten ollu ihanaa huomata, etten oo kuvitellu tätä mun hyvää oloa. Mulle on kaverit maininnu, että oon se entinen minä taas..ja rakas iskäki sano tänää puhelimessa että oon ollu ilosemman olonen. :)
Se jolle pitää keksiä nimi ja Stella :)
Mä ehkä nyt voin paljastaa, etten oo käyny puntarilla vieläkään. En uskalla. Mutta oikeesti mun piti kertoa se, että vyötäröltä on hävinny jo puolta senttiä vaille kymmenen! :) Wuhuu. Oon tosi tyytyväinen tuohon. Mun -10cm vyötäröltä vaihtuuki siihen, et navan kohaltaki lähtis kymmenen senttiä, se onki jo astetta haastavampaa mut olkoon. Se ei todellakaan oo mahdottomuus, itse asiassa se on kymmentä senttiä "pienempi" aiemmin ku uskottekaan. Ens viikolla (ku luultavasti oon parantunu) lähtee oikeesti sellanen salihirmu liikenteeseen ettei oo tosikaan. :) Mutta en nyt mitään övereitä vedä.. Ymmärrän varsin hyvin, ettei mun kannata liikaa alkaa yhtäkkiä liikkumaan varsinkaan kun ei lihaksia oo tullut harjoitettua tätä kuntokuuria ennen hetkeen.

Lisäksi vielä terkkuja Jadessalle (joka on blogini lukija, löytyy tuolta lukijat-jutskasta), joka piristi mun päivää! Jadessalla on siis myös vartaloremppa menossa ja onkin saanut huimia tuloksia, tarkastakaa vaikka hänen blogistaan. Ja siitä oon nyt siis niin iloinen, kun tää superlaihduttaja on maininnu mun blogin omassa blogissaan, koska oon onnistunu piristämään häntä. Hih, ihanaa! Oon jotakin hyvää saanu aikaseksi. ;)

torstai 2. helmikuuta 2012

Todiste kuntokuurista ja puolimaraton!

Huomenta taas! Täällä mä jälleen kirjoittelen ja mussutan samalla aamupuroa ja mansikoita (en rahkaa). Arvatkaa vaan, kuin mielissään olin eilen. Oon pitkään miettiny et haluaisin juosta puolimaratonin, mutta mä en yksin millään jostain syystä siihen haasteeseen halua ryhtyä. Sain jo värvättyä mulle puolimaratonkaverin ennen joulua, mutta ko. henkilö ei voikaan siihen osallistua. Eilen aloitin taas kitisemiskierroksen, olin jo menettää toivoni kunnes mä löysin sopivan uhrin, yllytyshullun. Ja tässä sitä nyt sitte ollaan, että syksyllä mä kipitän puolimaratonin! En ollu uskoa, ku tajusin et mä nyt saan jonku muunki tuohon touhuun mukaan, mahtavaa. :)

Myöhästyn varmaan koulusta, jäin peilaamaan ja kuvaamaan mun mahaa..Se on pienentyny! Huomasin pienentymisen tästä syystä:
Tuo kuvan laatu ei nyt todellakaan oo mikään paras, mutta kyllä tosta eron näkee. Ei nuo housut koskaan oo mitkää tosi tiukat ollu, mutta huomattava ero. :) Kyllä taas jaksaa ja on hyvä mieli, kun tuli tosiaan herättyä kuudelta ja lähdettyä tuonne pakkaseeen tarpomaan. Tällanen lyhyt postaus tälle aamua, nyt pitää lähtä ettei ihan juoksuksi taas menis kouluun lähtö. Tai no kyllähän se menee, mutta jos ei pikajuoksuksi menis.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

No heipähei!

En tajua, nukuin viime yönä ihan normaalit unet, mutta silti olin ihan väsyny koulussa. En oo koskaan ollu niin väsyny, ainakaan koulussa. Tunti alko yhdeksältä, kymmenen yli yhdeksän alko nuokkuminen ja sammahteleminen. Yritin pinnistellä ja pinnistellä, katoin taas kelloa. Puoli kymmenen, ja mä luulin että on jo tauon aika. Seuraavan kerran kello on 9.46 ja mitä, olin nukahtanu! Mä tietenki kuvittelin ettei kukaan edes oo huomannu. Eipä vaan. Yks ryhmäläinen totes siinä kun tulin tauolta takas, et otit sitte pienet unet. Katoin sitä silmät pyöreinä vähän sillai että apua, kärähdin. Kaiken kukkuraksi tää herra kertoo, että aika usea silmäpari oli tuijotellu mun nukkumista ja asentojen vaihtamista, opettajaki virnuillu..ja kyllä hävetti ku tunti taas jatku. Musta tuntu etten voi kattoo sitä opettajaa ollenkaan. :D Mutta mä selvisin hengissä, onneksi se on oikeen mukava opettaja. :) Sit mä pysyin aika hyvin hereillä..mutta ruokatauon jälkeen alko taas ne ongelmat..torkahdin ainaki neljä kertaa, taas. Aivan kammottavaa!

Näin mäki varmaan nukuin..
Googlesta taas kuva.
Voitte varmaan kuvitella, etten sitten tosiaan kovin pirteänä ollu ku saavuin kämpälle koulun jälkeen. Mun teki mieli vaihtaa mun tunnin lenkki puoleen tuntiin, mutta tsemppasin. Ja mun teki mieli jättää vatsalihastreeni väliin, mutta tsemppasin. ;) Stellan kans käytiin reippaalla tunnin kävelylle ja siihen aika kevyt vatsalihastreeni. Ja mitäs sitten tapahtu, no mua ei väsytä enää ollenkaan liikunnan jälkeen, päinvastoin. Mulla on nyt ihan ylipirteä olo! :D Lienee johtuu pienestä hammaslääkäripaniikista.. Mutta mikä on ärsyttävää? No se, että vaikka on ylipirteä olo niin silti ei halua käyttää sitä pirteyttä siivoamiseen eikä varsinkaan koulutehtävien tekoon! Hm.. 

Löhöän tässä sohvalla taas niin tyytyväisenä, maha täynnä. Paistoin uunissa seitä ja porkkanoita, ja taas sitä oliiviöljyä sekaan.. :D REAL-leipästä siihen viipale mukaan. Vaikka mulla on maha ihan täys, ootan jo iltapalaa: rahkaa. :D Mun blogin lukijat varmaan katoaa tän jatkuvan rahkahöpötyksen takia. Oon tänään syöny niin hyvin, ettei mun oo edes tarvinu syödä vehnäleseitä. Kerrankin sain kuituja tarpeeksi ilman niiden mussuttamista. Eilen sain taas Kiloklubin pallurat vihreäksi, ja sama toistui tänään. Uskomatonta! Enkä edes oo joutunut suunnittelemaan ruokavaliota hirveän paljon, vaan oon onnistunu siinä ihan vahingossa. Mä ehkä oon oppinut vihdoin syömään okein. :)
TADAA!
Tänään oon kyllä syöny vähän liikaa omasta mielestä hiilareita..vaikka tuo nyt hyvin menikin tuo tän päivän ruokavalio. :) Mutta oon kyllä syöny proteiiniakin reippaasti. Koitan pitää proteiinit vähintään 80 grammassa (75-80 g on sen mun oppaan suositus), mutta tänään mittariin tuli 108 grammaa! Kaloritki pysyi tosi hyvällä mallilla.  Kasviksia ja hedelmiä mussutin vähän vajaa 800 grammaa, syön banaania aika paljon ja se vähän kuormittaa tuota hiilaritasapainoa. Ja rasvahommelitki meni hienosti..kyllä sitä taas on pienestä innoissaan! Mun pitäis varmaan lopettaa tää kirjoittaminen, että innostus riittäis kämpän järjestelemiseenki?! Oon vähän huolissaan hah tästä mun motivaatiosta, miten oon taas vielä enemmän motivoituneempi ja innossaan? Mahtavaa.

Huomenna aamulenkille kuudelta! Nyt on siis kiire, että kerkeän ajoissa nukkumaan. Ja koittakaa nyt veikata niitä kadonneiden senttejen määrää, en muuten varmana ikinä kerro sitä täällä. :D 

Ai niin..mulla on taas hirveä kenkäkuume. Haluaisin hirveen paljo tuon tyyliset kengät niinku tossa alla on. En ihan tuollasia mut melkeen! Spirit Storessa oli aivan ihanat tuon tyyliset kengät, mut en löytäny niitä niiden nettisivuilta. Musta on hassua, ku en meinannu oikeen lämmetä nuihin kenkiin millään ja nyt haluaisinki tuollaset. Pakko saada! Ihan varmasti ostan palkinnoksi tän kuntokuurin jälkeen, jos onnistun loistavasti. ;) Sellaset tosi pitkävartisetki kengät ois kivat, mut kokeilin kerran ja mun jalat näytti ihan lehmän jaloilta joten no thanks. :D Ei vaan sopinu mulle..
Googlekuvaa.
Pst pst..sekin vielä, että mun teksti varmasti pursuaa kirjoitusvirheitä! Eikös se oo tärkeintä, että mun jutut kuitenki ymmärtää..siihen vielä lisäksi se, että kirjoitan/puhun muutenkin niin omituisesti. On Raahen murretta, vähän etelämmän murretta ja vielä mun omaa kieltä..

maanantai 30. tammikuuta 2012

Viis appelsiinia..

Noniin, nyt on vatsalihastreenikin ohi. :) Tai on ollu ohi jo muutama tunti sitten, mutta piti tehdä vähän koulujuttuja. Venäjän läksyjä. Kyllä mua ihmetyttää jotku sanat, miks ne on niin tyhmiä? Kiva lausua esim. dlja. Mikäs siinä sitten, välillä nuo sanat on vähän liian vaikeita ja saa mun kielen miljoonalle solmulle. Mutta mä aion silti saada vitosen tentistä. :D Mut takas niihin vatsalihaksiin. Mä melkeen vihaan tehdä vatsalihaksia, mutta silti riittää into tehdä niitä. Outoa!? Ärsyttää kun menee aina laskuissa sekasin. Yritä laskee appelsiineja ja siinä samalla muistaa onko kymmenes vai kolmestoista toisto menossa. Appelsiineja lasken siksi, koska kirjassa niin sanottin! Ja minähän teen just niinku opuksessa sanotaan, hah. Vaikka mä osaisin kyllä varmaan laskea rauhassa viiteen, niin lasken silti viis appelsiinia. :) 

Onpa tosi ihana heppa..
Silläkin on hyvä fiilis! :D
Googlesta taas.
Hassua, kun tulee niin nopeasti se tunne et jotain on tehnyt. Meinaan, että tätä virallista kuntokuuria on nyt viikko takana ja nyt jo mukamas niin paljon parempi olo. Ehkä se johtuu myös positiivisesta asenteesa ja hyvästä fiiliksestä. Meni vähän turhan myöhään nyt taas, ei siis aamulenkkiä huomenna tiedossa. Käyn sitten koulun jälkeen Stellan kans lenkillä, juoksen niitä inhottavia intervalleja ja käyn salilla. Huomaattekos, että oon maininnut vihaavani vatsalihaksia ja kirjoittanut intervallien olevan inhottavia. Silti aion jatkaa tätä touhua vähintään sen 12 viikkoa. Mussa on siis pakko olla ripaus masokistia. :D Eikä mun kuntokuuri jää tuohon viikkomäärään, mä aion jatkaa sitä! Mä aion keinolla millä hyvänsä saada motivaation pysymään yllä ja jatkaa terveellisillä elämäntavoilla vuosia, vuosia ja vuosia. Niin kauan ku mulle vuosia suodaan. Ü Nythän mulla on motivaatio huipussaan, mutta varmasti tulee se hetki, että se laskee..ja tulee varmasti sekin hetki, kun se on miinuksen puolella. Mutta ne hetket voi selättää! Huom. tää teksti nyt vaan jostain syystä näkyy näin pienellä, en mitenkään saa tätä isommalle?!

Oon taas mussuttanut maitorahkaa mansikoiden ja vehnäleseiden kans innossaan. Miten mä en kyllästy siihen soosiin? Hyvähän se on, etten kyllästy. Pistää vaan ihmetyttämään. Kai sitä aina vaan tykkää siitä, kun ei aina laita vaan niitä mansikoita..tänään mulla oli mandariinikin mukana siinä sörsselössä. Jyrsin myös porkkanaa ja tietenkin mulle kävi se mun klassinen ärsyttävä juttu, eli porkkanan palanen meni tuonne jonnekki ylänieluun tai nenään tai tai tai tai tai.. Ja sitähän ei saa pois mitenkään. Se painaa koko ajan ja sattuu. Kuulostan varmaan aivastelevalta koiralta, ku yritän saada sitä pois.. Eikä se oo niin inhottava ku nenämahaletku, lopetan siis valittamisen. Stella kuorsaa tuolla jo täyttä päätä, pitäis vissiin mennä sen kaveriksi nukkumaan. Ja mitenkäs nää mun aiheet taas poukkoilee laidasta laitaan? Nooh..
Aion viikon päästä ottaa taas mitat ja kattoo, onko tapahtunut muutosta. Vielä ei viitsi, kun vasta viikko takana. Vaikka se on tiennyt, että se on ihan normaalia, niin siltikin ärsyttänyt nin paljo et jättänyt koko touhun. Itestä tuntuu, että nyt jo jotain ois tapahtunut, mutta ehkä mä vaan odotan niin paljon sitä muutosta, että nään hallusinaatioita. :D Enkä varmana käy puntarilla.. Mulle on joskus iskeny kova kriisi, kun urheilun aloitettua oon saanu vaan painon nousemaan. Nyt unten maille, hyvää yötä! :)

Ps. Tänään historian lehdet ovat havisseet. Olin kaverin mukana kun se shoppaili, enkä ostanut oikeestaan mitään ite vaikka ois tehny ihan hirveesti mieli! Huulirasva, luomiväri ja poskipuna lähti mukaan ja nekin oli toooosi halpoja. ;)

lauantai 28. tammikuuta 2012

Iso paprika :D

Näin hän lösähtää taas koneen ääreen.. Tänään mulla on ollu taas aika letkeä päivä. Tuli tosiaan tuo kaveri käymään, joten treenaan sitten huomenna. Tiedossa on heti aamusta 1,5h hölkkä ja ne vatsalihakset.. Oon vähän lämmitelly tuota mun kaveria siihen, että se treenailis vatsalihaksia mun kans. Ehkäpä siis saan kaverin treeneihin. ;) Mulla ja sillä on ihan just tämmönen maha!
Kuva Googlesta.
Mä oon syöny tänään vähän tai vähän enemmänki lepsummin. Mulla on siis se periaate, että kaikkea saa syödä mutta kohtuudella. Mä tiedän, etten koskaan tuu lopettamaan herkkujen syömistä. Enkä mä sen takia ala tän kuntokuurin aikana mihinkään herkkulakkoon. Sitä paitsi jos mä alotan herkkulakon, niin mun tekee vaan kahta kauheammin mieli herkkuja. Paljon paremmin on menny kuluneet viikot, kun ei oo mitään pakko olla syömättä herkkuja -sääntöä oo itselleen luonut. Arkena aion kyllä ehdottomasti syödä terveellisesti Kiloklubin mukaan, mutta jos nyt on vaikka jotain erityistä (kuten tänä viikonloppuna), niin kyllä sallin herkut. Korostan vielä sitä, että kohtuuden rajoissa! Ja vaikka oon syönykki tänään lepsummin, niin mä oon niin 100% varma että mä vielä saan hienot lihakset! :) Hihi. Intoa täynnä.

Ja voi että mulla on ollut mukavaa tänään ja eilen, kiitos ihanan kaverini (Kepa), joka uhrautui tulemaan mun seuraksi. :) Käytiin tänään leppoisalla kävelyllä, oli ihana sää. Pitkästä aikaa se aurinko vihdoin paistoi! Käytiin kaupassa ja tehtiin niin hyvää ruokaa. Mureketta ja salaattia. Nyt jääkaapissa odottaa napustelulautanen. On meillä oikeesti muutakin herkkua, mutta jätettäköön salaisuudeksi. ;)
NAM!



Hitsi että mun jääkaapissa oli ISO paprika! :D En oo ikinä nähny niin isoa paprikaa..nojoo ei se mikään yllätys mulle ollu, kävinhän itse sen ostamassa. Mutta kuitenkin, Kepa ikuisti mut sen paprikan kans. Pahoittelen vaakaa, lautasta, mureketatinaa ja aukinaista kaapin ovea taustalla. Puolustuksena toimii se, että me tehtiin just ruokaa!
Huomatkaa, tuo paprika on melkeen puolet mun isosta päästä.
Mun on pakko juoruta mun siskosta..naurattaa vähän väkisin, ku se on ihan innoissaan jostain TRAKTORISTA?!!!? Vanhasta sellasesta. Ei voi kuvitella mun siskoa ajelemaan sillä rattorilla ilman et mielessä hymyilis. Kuulemma pihatöitä aikoo sillä tehdä, onnea vaan. :D

Vielä loppuun vähän vinkkiä, kuulostaa taas hyvin pelottavalta.. Kaurahiutaleet, elämän elixir hekoheko, on hyvä myös kasvojen iholle. Pyöritelkää vaan niitä silmiä, mut se toimii oikeesti. Kaurahiutaleita siis about desin verran johonki kupposeen tai kapposeen, siihen vettä sillai et se ei oo ihan könttistä eikä liian juoksevaakaan. Sen ku taputtelee naamaan vaikka kymmeneksi minuutiksi, niin saa ihon nätiksi. Tulee mukavan pehmeä ja raikkaan "värinen" iho. Kokeilkaa. Mutta varokaa, se on vähän sotkuista touhua.

Jos huomenna ei tuu mitään postausta, se tarkoittaa sitä etten jaksanut juosta sitä 1,5h hölkkää.. Sitä odotellessa. :D

torstai 26. tammikuuta 2012

Ruokavinkkejä laihduttamiseen!



Mä tykkään tästä! Kuntoilu on ihanaa (vaikken tänään oo kuntoillukkaan), jos ei oo mitään paineita ja niitähän mulla ei nyt oo. Ihana olo, ku hyväksyy itsensä tällaisena. :) Miksi sitten aloitin kuntokuurin? No siksi, että tietenkin kannattaa pitää omasta terveydestään huolta ja vaikka itseni hyväksyn, niin eihän se sitä tarkoita etteikö vois parantaa ulkonäköään. :) Kaikkien laihduttajien pitää kaivaa se motivaatio sieltä omasta sisimmästä!

Mä siis soin itselleni vapaapäivän. On ollu oikee laiskottelupäivä. Heräsin vasta 12:sta. Lihaksiin on ottanu koko päivän sen verran, että parempi oli ottaa lepopäivä just nyt. Oon mä sentään kuitenkin tunnin ulkoillut päivän mittaan, mutta ne puolen tunnin pätkät oli niitä laiskurikoiranulkoilutusreissuja.. Tässä hienossa vaatetuksessa hilluin  ilta seiskaan. :D

Nyt kun en voi tältä päivää mistään juoksuista ja treeneistä kirjoittele, niin saankin kirjoitella ihan mistä vaan. ;) Mä olin vaan ollu siihen kuuteen asti, niin kyllä oli työn ja tuskan takana edes syödä! Puoli tuntia siinä jahkasin, et söiskö vai eikö söis. Sit mä päätin et ihan varmasti syön, lihakset kaipaa proteiinia ja faktahan sekin on, että jos ei tarpeeksi syö niin säästöliekille mennään ja lujaa. Ja kuinka laiska on ihminen, joka ei jaksa tehdä salaattia. Mullahan on nimittäin tapana paistaa lihaa ainakin 20kg (!?) pakastimeen kerralla, niin ei joka päivä tarvi hillua paistinpannun kans. Kannattaa harrastaa, jos on tarpeeksi iso pakastin. Terveellisen ruuan syöminen (etenkin se aloitus) on paaaaljon helpompaa, jos harrastaa tuota. Tai ainakin mun kohdalla oli. :) Tänään ongelmana oli siis se, ettei mulla ollutkaan salaattia pilkottuna valmiina! Mä ostan yleensä ison jäävuorisalaattipalleron ja pilkon sen heti. Tässä tuleekin muuten hyvä vinkki: jäävuorisalaatti säilyy tosi pitkään hyvänä jääkaapissa pilkottuna, kun sen laittaa kannelliseen astiaan ja laittaa vettä niin paljon että se silppu hukkuu. Ihana, kun ei tartte salaattia alkaa pilkkomaan, kun se odottaa valmiina ja tuoreena pilkottuna. Mun voimat siis kuitenkin riitti siihen (siihenhän kun meneekin niin hirveesti aikaa..), että sain sen palleron leikeltyä. Ja ai että oli hyvää ruokaa!
Yhteensä 200g salattia, 100g lihaa, raejuustoa jotain 30g ja oliiviöljyä = NAM! ;P
Oliiviöjystä  puheen ollen: kannattaa käyttää oliivi- tai avokadoöljyä (saa kertatyydyttämätöntä rasvaa), jos haluaa vähän tukea vatsarasvan hävittämiseen. Oikeanlainen rasvahan on hirvittävän tärkeää laihduttaessa ja sitä kyllä on nuo öljyt. Faktahan on se, että jotkut ruoka-aineet asettuu mahan seudulle, jotkut taas auttaa pääsemään maharasvasta eroon. Pahmipia ruoka-aineita mahalle on mm. nuudelit, valkoinen riisi, limsat, vaalea leipä ja makkara. Hyviä  ruoka-aineita taas on mm. avokado, oliivi, pellavansiemenet, osa pähkinöistä ja rypsiöljy. Kannattaa luopua normaalista voista kokonaan, sitä ilman kyllä pärjää. Mä oon kohta vuoden käyttänyt oliivi- tai avokadoöljyä paistamisessa ja salaatinkastikkeena (aluksi vihasin sitä, mutta nykyään se on niiiin herkullista). Ai niin, D-vitamiinin saannista kannattaa pitää huoli.

Kuva Googlesta.
Ja sitten ne kuidut, joita ei ikinä saa tarpeeksi mistään. :D Kuitu auttaa vatsaa pysymään mitoissa ja nopeuttaa ruuansulatusta. Kuitujakin on kahdenlaisia, mutta ei niistä tällä kertaa ainakaan enempää. Kuitua pitäis syödä päivässä reilut 20grammaa. Kuituja saa hyvin kasviksista (varsinkin porkkana, herneet ja kaali), marjoista, hedelmistä ja täysjyväviljasta. Itse en syö leipää ja käytänkin vehnäleseitä kuitujen saamiseen. Kaurapuurostaa saa myös kuituja.  Kaurahiutaleet muuten oikeasti on siksi superruokaa (vaikka siinä onkin hiilareita), että siinä on tosi paljon hyviä rasvahappoja ja kuituja. 

Kuva Googlesta.
Pakko vielä mainita proteiinit, mitä saa parhaiten syömällä kalaa, kanaa, punaista lihaa, maitorahkaa, herneitä, kananmunia ja juomalla rasvatonta maitoa. Proteiini pitää kylläisenä  ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. AINA lihastreenin ja juoksulenkin jälkeen pitäis syödä proteiinia. Protskut auttaa korjaamaan vaurioituneita lihaksia ja niinhän sitä sanotaan, että protskun avulla lihaksetkin kasvais paremmin. ;) Mutta muistakaa, että pelkkä hyvä ruokavalio ei riitä. Syke ylös, kalorit ja vatsarasva palamaan, tarpeeksi unta ja vettä peliin mukaan! Mielellään tietenkin myös voimaharjoittelua. Ja heittäkää stressi pois, stressi kerää rasvaa vatsaan! Tossa <-- tsemppikuvaa vielä.

Nyt kun tuosta ruuasta on ollut puhe, tai kirjoittaminen, niin pitää mainostaa mun kotikikkoja kauneudenhoitoon. Kahvi on maailman paras vartalon kuorintaan. Enkä oo pimahtanut, vaikka jotku on mun kotikonsteja kuullessaan niin sanoneet. Mutta ihan tosi, siitä tulee niin sileä iho ettei varmasti millään muulla konstilla saa sellasta ihoa. Ei muut aku kahvia keittämään, sen jälkeen purut astiaan ja ihoa kuorimaan. Mutta nyt nukkumaan, että jaksaa aamulenkille! ;)

Ai niin, laitoin tuonne uuden sivun kokonaan kysymyksille! Laittakaa sinne ihan mitä vaan kysymyksiä haluatte, mutta kommentoikaa tänne ihan bloginki puolelle. :)

Ja se vielä, että täällä on käyty jo melkee 600 kertaa, jee! :)


maanantai 23. tammikuuta 2012

Uuden elämän aloitus - tähtäimessä -10cm! Möhömahastani siis. ;)

Nyt joululoman jälkeen on hyvä aloittaa uusi elämä, lähes puhtaalta pöydältä.. ;) Viime vuonna sattui ja tapahtui paljon, ehkä liiankin paljon. Mutta nyt uudet tuulet ovat alkaneet puhaltaa. Viime keväänä aloitin laihduttamisen, oikean ihmedieetin. Laihduinkin seitsemän kiloa. Kesän lopussa ja syksyllä, lihoin kaiken takaisin, vieläpä yhden kilon lisääkin. Koko elämäni meni koko ajan huonompaan suuntaan, mutta nyt olen saanut sen uuteen alkuun. Olenkin päättänyt, että aloitan kuntokuurin! Olen innoissani, minulla on täysi motivaatio päällä. Olen päättänyt, että nyt onnistun. Ja uskon, että se onkin avain motivaatioon. Aikaisemmin ajattelin kroppani olevan vain muita varten, nyt kuitenkin ymmärrän sen, että on tärkeintä voida ITSE hyvin OMASSA kropassaan. Minun ei tarvitsekaan miellyttää muita vartalollani, vaan olla tyytyväinen siihen itse.

http://t2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRNpxSyb76Bdhn6GDCAT8ZQgw_u7yZkeF5JR6_dwU8Uwp7cR1238cK4BEV3
Mutta, itse kuntokuuriin. Siihen kuuluu terveellinen ruoka. Minulla on ollut jo vuosia tunnus Kiloklubissa. Sinne voi syöttää kaikki tiedot päivän syömisistä, seurata edistymistä ja  merkata ylös miten on liikkunut. Toiseksi, kuntokuuriini kuuluu lihasten vahvistaminen sekä kunnon kohottaminen. Sehän minulta onnistuu Kunto Plus -lehden avulla. Löysin lehdestä loistavan juoksuohjelman, johon sisältyy intervalliharjoituksia, spurtteja ja kestävyysharjoituksia. Lisäksi minulla on Kunto Plussan kirjanen "Litteä vatsa nyt ja aina". Siinä on lihastreeniä vatsalle sekä koko vartalolle. Vatsalihastreeni pitää tehdä neljä kertaa viikossa, muulle vartalolle tehtävä treeni kaksi kertaa viikossa. Tänne blogiini kirjoittelen, miten edistyn projektissa.